Mikä on Hertsikan Pumppu ja mitä se tekee?
Hertsikan Pumppu on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon osuuskunta, jonka ideana on ”pumpata” ideoita ja totetuttaa niitä hertsikalaisten hyväksi. Ilman aktiivisia osallistujia ja taustatekijöitä ei Pumppua olisi. Pidetään Hertsika elävänä, tehdään yhdessä!
Hertsikan Pumppu tukee Herttoniemen asukkaiden toimintaa. Toiminnan mahdollistamiseksi Pumpulla on koordinaattori, joka työskentelee osa-aikaisesti Helsingin kaupungin asukasosallisuusavustuksen rahoituksella. Lisäksi Pumppu ylläpitää asukastilaa osoitteessa Hiihtomäentie 39B, 00800 Helsinki (Erätorin kiinteistö). Tila on tarkoitettu asukkaiden käyttöön, kysy rohkeasti lisää!
Hertsikan Pumppu tukee yhteisöllisyyttä avoimella asukastoiminnalla sekä toimii alustana ja mahdollistajana asukkaiden toiminnalle. Pumppu on mukana asuinalueen kehittämisessä sekä erilaisten tapahtumien ideoinnissa sekä järjestämisessä.
Hertsikan Pumppu sekä kaikki sen toiminnot ovat on avoimia, sitoutumattomia, tasa-arvoisia ja turvallisia.

Pumpun aktiivit
Pumpun aktiiveina toimivat hertsikalaiset asukkaat. Talkoolaisia tarvitaan ideoimaan toimintaa sekä toteuttamaan sitä. Sykäyttääkö? Tule mukaan toimintaan! Osuuskunnan jäsenenä voit parhaiten vaikuttaa Pumpun toiminnan kehittämiseen. Jäsenet saavat tilavuokrasta etua ja muitakin etuja on suunnitteilla. Kertaluontoinen osuuskuntamaksu on 40 € ja liittymismaksu 10 €
Hertsikan Pumpun osuuskunnalla on hallitus, johon vuonna 2020-2021 kuuluvat:

Hertsikan Pumpun asukastilasta löydät koordinaattorin, joka tukee asukkaita toiminnan järjestämisessä sekä tiedottaa tapahtumista. Häneen saa yhteyden sähköpostitse (info (at) hertsikanpumppu.fi) tai soittamalla/ lähettämällä viestin 044 0882040. Koordinaattori Satu Koponen on tavattavissa asukastilassa parhaiten keskiviikkosta perjantaihin klo 12.00 eteenpäin, satunnaisesti myös muulloin. Ohikulkiessasi voi aina tulla tervehtimään, mikäli koordinaattori on paikalla.